Skip to content

Intranetin uudistushanke

– onnistu ja sitouta yhteiskehittämisellä

15.- 16.5.2024 | Hybridikoulutus: Espoo

ILMOITTAUDUOHJELMA

Tuhdit eväät uudistuksen läpivientiin ja jatkokehittämiseen.

Intranet on tänä päivänä yksi organisaatioiden tärkeimmistä sisäisen viestinnän kanavista ja siltä vaaditaankin jatkuvasti uusia ominaisuuksia. Uudistustarpeisiin voi olla monia erilaisia syitä: Intranet ei enää palvele sellaisenaan muuttuvia tarpeita tai nykyinen teknologinen alusta lähestyy jo eläkepäiviä, jolloin edessä on nykyaikaisen arjen työkalun hankinta.

Intranetin uudistushanke -koulutus antaa sinulle kattavat ohjeet uudistuksen käynnistämiseen. Molempina päivinä ohjelmassa luvassa ajankohtaiset case-puheenvuorot, joista voit napata hyväksi todettuja käytäntöjä omaan työhösi.

1. päivä hahmottaa sinulle kokonaiskuvan tämän päivän konsepteista, trendeistä ja teknologioista. Saat ratkaisuja intranetin rooliin sisäisen viestinnän kanavapaletissa, organisaation tiedon hallinnassa sekä työyhteisöviestinnässä, lisäksi suhteesta sisäisen somen kanavaan.

2. päivä keskittyy uudistusprosessiin, jolloin käsittelyssä on palvelumuotoilun menetelmien hyödyntämistä uudistuksen eri vaiheissa sekä työkulttuurin muutoksen johtamista. Pääset laatimaan uudistuksen vaiheistuksen, jolloin opit tunnistamaan tarvittavat toimenpiteet, osallistujat ja resurssit. Lopputulemana on realistinen tiekartta ja alustava projektisuunnitelma.

Kenelle koulutus sopii?

Saat koulutuksesta parhaimman hyödyn irti, kun sinulla on jo pohdinnassa intranetin uudistushanke. Koulutus on tarkoitettu erityisesti uudistusta miettiville ja aloittaville organisaation johdolle, päälliköille ja asiantuntijoille, lisäksi muille intranetien suunnittelu- ja kehitystyöhön osallistuville.

ILMOITTAUDU

Valitse sopivin ajankohta ja toteutusmuoto.

Saat -10 % ryhmäalennuksen vähintään 3 hengen tiimeille.

PÄIVITÄT

Tietosi konsepteista, trendeistä, ja teknologioista.

OSAAT

Tehdä realistisen aikataulun ja budjetin sekä koostaa alustavan projektisuunnitelman.

TIEDOSTAT

Teknologian tuomat mahdollisuudet sisäiseen tiedottamiseen, työyhteisöviestintään ja tiedonhallintaan.

SAAT

Eväitä käyttöönoton ja työkulttuurin muutoksen läpivientiin.

Ohjelma

keskiviikko 15.5.

  • 1. PÄIVÄ
  • 8.30
  • Tervetuloa! Ilmoittautuminen ja aamukahvi Keilarannassa
  • 8.55
  • Hyvää huomenta etäosallistujat! Sisäänkirjautuminen koulutukseen

Ajankohtaista intraneteissä

  • Tarvitaanko enää intranetiä?
  • Intranetien tehtävät ja roolit
  • Vuorovaikutteisuus
  • Pirstaloitunut digitaalinen työntekijäkokemus
modernin työyhteisöviestinnän & digitaalisen työn ammattilainen

Hanna P. Korhonen

Hanna on riippumaton digitaalisen työn ja viestinnän strategisti yli 15 vuoden kokemuksella. Hän on kerryttänyt osaamista organisaatioviestinnästä, verkkopalveluiden konseptoinnista ja kehittämisestä sekä järjestelmien käyttöönotoista ja muutosjohtamisesta. Hanna tukee asiakkaitaan erityisesti intranet-uudistuksissa ja digitaalisten työympäristöjen käyttöönotoissa – ja hän onkin ollut tukemassa yli 40 organisaatiota intranetin kehitystyössä.

Hannan intohimoja ovat suurten organisaatioiden viestinnän ja tiedonhallinnan haasteiden ratkaiseminen sekä parhaan mahdollisen työntekijäkokemuksen edistäminen palvelumuotoilun keinoin.

Founder & Owner, Clair Helsinki Oy

  • 10.15
  • Tauko

Teknologiamarkkina ja toteuttajat Suomessa

  • Pilviekosysteemit Microsoft 365 ja Google Workspace
  • Sisäisen somen välineet, kuten Yammer, Workplace by Facebook, Slack
  • Sisällönhallintajärjestelmät, kuten Episerver, Drupal, WordPress
  • Employee appit, kuten Staffbase, Actimo, Sparkwork
  • Hinnoittelumallit

Konseptiskenaariot: mikä teknologia mihinkin tarpeeseen?

  • Harjoitus: viestinnän areenat ja sisällöt
  • Mahdollisuudet ja rajoitteet
  • Rakennuspalikat M365-ekosysteemissä: moderni SharePoint, Teams ja/tai Yammer – mitä meille?
  • Tyypillisiä intranet-konsepteja
  • Mobiiliratkaisut
modernin työyhteisöviestinnän & digitaalisen työn ammattilainen

Hanna P. Korhonen

Hanna on riippumaton digitaalisen työn ja viestinnän strategisti yli 15 vuoden kokemuksella. Hän on kerryttänyt osaamista organisaatioviestinnästä, verkkopalveluiden konseptoinnista ja kehittämisestä sekä järjestelmien käyttöönotoista ja muutosjohtamisesta. Hanna tukee asiakkaitaan erityisesti intranet-uudistuksissa ja digitaalisten työympäristöjen käyttöönotoissa – ja hän onkin ollut tukemassa yli 40 organisaatiota intranetin kehitystyössä.

Hannan intohimoja ovat suurten organisaatioiden viestinnän ja tiedonhallinnan haasteiden ratkaiseminen sekä parhaan mahdollisen työntekijäkokemuksen edistäminen palvelumuotoilun keinoin.

Founder & Owner, Clair Helsinki Oy

  • 12.00
  • Lounastauko
  • Tausta ja projektin vaiheet
  • Henkilöstön osallistaminen
  • Sisällöntuotannon johtaminen
  • Intranet & Teams

Markkinointijohtaja, Masino Group

Jatta Pyhäjoki

  • 14.15
  • Tauko

Sisäinen some

  • Miksi meille? Sisäisen somen hyödyt
  • Tyypilliset käyttötavat
  • Riittääkö sisäinen some intranetiksi?

Employee appit ja muut haastajat

  • Kärkenä tuotannon henkilöstön tavoittaminen, mobiilisti
  • Microsoftin haastajat

Työyhteisöviestinnn kanavapaletti

  • Kanavien/välineiden roolittaminen
  • Intranetin rooli
modernin työyhteisöviestinnän & digitaalisen työn ammattilainen

Hanna P. Korhonen

Hanna on riippumaton digitaalisen työn ja viestinnän strategisti yli 15 vuoden kokemuksella. Hän on kerryttänyt osaamista organisaatioviestinnästä, verkkopalveluiden konseptoinnista ja kehittämisestä sekä järjestelmien käyttöönotoista ja muutosjohtamisesta. Hanna tukee asiakkaitaan erityisesti intranet-uudistuksissa ja digitaalisten työympäristöjen käyttöönotoissa – ja hän onkin ollut tukemassa yli 40 organisaatiota intranetin kehitystyössä.

Hannan intohimoja ovat suurten organisaatioiden viestinnän ja tiedonhallinnan haasteiden ratkaiseminen sekä parhaan mahdollisen työntekijäkokemuksen edistäminen palvelumuotoilun keinoin.

Founder & Owner, Clair Helsinki Oy

  • 15.30
  • Yhteenveto
  • 16.00
  • Ensimmäinen koulutuspäivä päättyy

torstai 16.5.

  • 2. PÄIVÄ
  • 8.30
  • Ilmoittautuminen ja aamukahvi Keilarannassa
  • 8.55
  • Sisäänkirjautuminen koulutukseen

Intranetin uudistusprosessi

  • Vaiheistus, kalenteriaika ja työmäärien arviointi
  • Organisoituminen, tekijät ja sidosryhmät
  • Oma työ vs. ulkoisten kumppanien hyödyntäminen
  • Suunnittelun, toteutuksen ja käyttöönoton kustannukset
  • Palvelumuotoilu intranet-uudistuksessa

Esiselvitys

  • Käyttäjätarpeiden kartoittaminen
  • Liiketoiminnan tavoitteiden analysointi
  • Tarpeiden dokumentointi
  • Rajaus ja tavoitteiden asettaminen
modernin työyhteisöviestinnän & digitaalisen työn ammattilainen

Hanna P. Korhonen

Hanna on riippumaton digitaalisen työn ja viestinnän strategisti yli 15 vuoden kokemuksella. Hän on kerryttänyt osaamista organisaatioviestinnästä, verkkopalveluiden konseptoinnista ja kehittämisestä sekä järjestelmien käyttöönotoista ja muutosjohtamisesta. Hanna tukee asiakkaitaan erityisesti intranet-uudistuksissa ja digitaalisten työympäristöjen käyttöönotoissa – ja hän onkin ollut tukemassa yli 40 organisaatiota intranetin kehitystyössä.

Hannan intohimoja ovat suurten organisaatioiden viestinnän ja tiedonhallinnan haasteiden ratkaiseminen sekä parhaan mahdollisen työntekijäkokemuksen edistäminen palvelumuotoilun keinoin.

Founder & Owner, Clair Helsinki Oy

  • 10.15
  • Tauko

Ratkaisujen suunnittelu

  • Tekninen uudistus vai työkulttuurin muutos?
  • Konseptointi
  • Teknologiavalinta
  • Toteutuksen tiekartta

Kumppanin kilpailuttaminen

  • Toteuttajan tehtävät vs. omat tehtävät
  • Hankinnan kohde
  • Kilpailutusmenetelmät
  • Tarjousten vertailu
modernin työyhteisöviestinnän & digitaalisen työn ammattilainen

Hanna P. Korhonen

Hanna on riippumaton digitaalisen työn ja viestinnän strategisti yli 15 vuoden kokemuksella. Hän on kerryttänyt osaamista organisaatioviestinnästä, verkkopalveluiden konseptoinnista ja kehittämisestä sekä järjestelmien käyttöönotoista ja muutosjohtamisesta. Hanna tukee asiakkaitaan erityisesti intranet-uudistuksissa ja digitaalisten työympäristöjen käyttöönotoissa – ja hän onkin ollut tukemassa yli 40 organisaatiota intranetin kehitystyössä.

Hannan intohimoja ovat suurten organisaatioiden viestinnän ja tiedonhallinnan haasteiden ratkaiseminen sekä parhaan mahdollisen työntekijäkokemuksen edistäminen palvelumuotoilun keinoin.

Founder & Owner, Clair Helsinki Oy

  • 12.00
  • Lounastauko

  • Hallintamalli ja selkeät roolit kehittämisen tukena
  • Sisältöstrategia sisällöntuottajan ohjenuorana
  • Sisällöntuottajaverkostot päätoimittajan tärkeimpinä yhteistyötahoina

Viestintäasiantuntija, Helsingin kaupunki

Pauliina Pajunen

  • 14.15
  • Tauko

Toteutusprojekti

  • Toteutuksen tyypilliset vaiheet, toimintatavat ja roolit
  • Tekninen, sisältö- vai muutosprojekti?

Sisältötyö

  • Sisältötyön vaiheet – aloitithan jo eilen?
  • Sisältöprojektin organisointi
  • Hyvä sisältörakenne
  • Sisällöntuotannon hallintamalli

Käyttöönotto ja muutoksen johtaminen

  • Muutos alkaa jo esiselvityksestä
  • Muutosjohtamisen menetelmät intranet-uudistajan tukena
  • Muutosagentit, task force teamit, johdon champion, osaamisen ja kyvykkyyden tukemisen tavat
  • Muutoksen vakiinnuttaminen
  • Projekti- ja muutosviestijän muistilista

Jatkuva kehittäminen

  • Intranet ei ole projekti vaan jatkuvaa kehittämistä!
  • Hallintamalli
  • Pilviteknologia ei koskaan sammaloidu – sammaloituuko sisältö?
modernin työyhteisöviestinnän & digitaalisen työn ammattilainen

Hanna P. Korhonen

Hanna on riippumaton digitaalisen työn ja viestinnän strategisti yli 15 vuoden kokemuksella. Hän on kerryttänyt osaamista organisaatioviestinnästä, verkkopalveluiden konseptoinnista ja kehittämisestä sekä järjestelmien käyttöönotoista ja muutosjohtamisesta. Hanna tukee asiakkaitaan erityisesti intranet-uudistuksissa ja digitaalisten työympäristöjen käyttöönotoissa – ja hän onkin ollut tukemassa yli 40 organisaatiota intranetin kehitystyössä.

Hannan intohimoja ovat suurten organisaatioiden viestinnän ja tiedonhallinnan haasteiden ratkaiseminen sekä parhaan mahdollisen työntekijäkokemuksen edistäminen palvelumuotoilun keinoin.

Founder & Owner, Clair Helsinki Oy

  • 15.30
  • Yhteenveto koulutuksesta
  • Uudistusten tiekarttojen esittely ja keskustelu
  • 16.00
  • Kiitos! Koulutus päättyy

Kouluttaja

Koulutuksen hinnat

Mikä on hintaryhmäsi – julkinen vai yksityinen? Meidän määritelmän löydät täältä.

SUPER EARLY BIRD

Julkinen sektori: 825 €
Yksityinen sektori: 1145 €

Voimassa 15.3.2024 asti.

EARLY BIRD

Julkinen sektori: 925 €
Yksityinen sektori: 1245 €

Voimassa 12.4.2024 asti.

NORMAALIHINTA

Julkinen sektori: 1025 €
Yksityinen sektori: 1445 €

Voimassa 16.5.2024 asti.
ILMOITTAUDU

Olisiko teitä tulossa useampi?

Joukossa viisaus vahvistuu! Tarjoamme -10 % ryhmäalennuksen vähintään 3 hengen tai siitä isommille tiimeille. Ilmoittaudu mukaan verkkokauppamme kautta tai kysy ryhmätarjousta ryhmatarjous@professio.fi – me autamme oikeasti mielellämme.

ILMOITTAUDU KYSY TARJOUSTA

Muut ostivat myös.

Myydyimmät viestintä-aiheiset koulutukset.

Kasvun paikka – älä jätä menestystäsi sattuman varaan. Kouluttajamme ovat huippuosaajia ja sisällöt timanttia.

Suosituimmat tapahtumat.

Kiinnostavia kohtaamisia – meillä jutellaan muustakin kuin säästä.

Koulutusinfo.

Jäikö jokin muu asia mietityttämään? Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin löydät täältä.

Sama kingi sisältö on aina taattu – toteutetaanpa koulutus etänä verkon välityksellä, paikan päällä tai hybridinä.

Toteutustapa on muovattu kaikkiin opetusmuotoihin soveltuvaksi eikä vuorovaikutuksellisuutta ole unohdettu. Modernisti tehty tekninen toteutus ja kouluttajien ammattitaito takaavat reaaliaikaisen ja interaktiivisen vuorovaikutuksen sekä kouluttajan että osallistujien kesken – koulutuksen toteutusmuodosta riippumatta.

Jäikö jokin mietityttämään koulutuksen toteutukseen liittyen? Klikkaa alta vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin. 👇

Usein kysyttyä

Sijainti

Helppo tulla vaikka veneellä ⚓️

Keilaranta 1 A, 02150 Espoo

Keilaranta 1 Business Park sijaitsee meren rannalla Espoon Keilaniemessä, lähellä Helsingin ydinkeskustaa. Länsimetron pysäkki ja taksiasema ovat kiinteistöä vastapäätä sekä autoille löytyy paljon parkkipaikkoja. Espoolaisille myös purjevene on mahdollinen 😊

saapumisohjeet