Motivoiva haastattelu ei ole vain keskustelutapa – kaiken perustana on oikeanlainen asenne

Haastavat elämäntilanteet, päihdeongelmat, hoito-ohjeiden noudattamien, hoitoon sitoutuminen ja elintapamuutosten tekeminen ovat ongelmia ihmisille, joille jo jokaisesta päivästä selviäminen on haaste. Työntekijät kokevat vastustusta ja epäonnistumisia työssään, kun potilaat eivät onnistu muutosyrityksissään. Vastuu potilaan muutoksen onnistumisesta on siirtynyt työntekijälle ja epäonnistumiset vievät työnilon ja vähitellen uuvuttavat sekä työntekijän että potilaan.


Motivoiva haastattelu – asiakkaan elämänhallinnan onnistunut edistäminen -koulutuksessa saat uusia, konkreettisia työkaluja päivittäisiin vuorovaikutustilanteisiin. Pääset harjoittelemaan motivoivan haastattelun perustaitoja kolmen hengen ryhmässä (työntekijä-asiakas-tarkkailija) tosielämän muutosharjoitteluna.

Harjoiteltavia taitoja ovat korjausrefleksin välttäminen, avoimien kysymyksien ja heijastavan kuuntelun lisääminen keskusteluun sekä positiivisen kannustamisen ja yhteenvetojen tekeminen. Pienryhmissä harjoitellaan myös asiakkaan muutospuheen ja luottamuspuheen esiin saamista sekä vastustavan asiakkaan kohtaamista sekä asiakkaan muutossuunnitelman tekemistä.

Motivoiva haastattelu ei ole vain keskustelutapa, vaan sen keskeisiä elementtejä ovat potilaan päätäntävallan kunnioittaminen, empatia, yhteistyö ja potilaan parhaaksi toimiminen.

Kenelle koulutus soveltuu?

Koulutus sopii potilas- ja asiakastyössä toimiville, jotka kohtaavat haasteellisia potilaita ja asiakkaita, esimerkiksi sairaanhoitajat, kuntoutushoitajat, diabeteshoitajt, asumis- ja työllistämispalveluiden ja päihdetyön henkilöstö.

 

Koulutuksen päiväohjelma

1. päivä

8.30
Ilmoittautuminen ja aamukahvi
9.00-10.30
Miksi potilas/asiakas ei noudata ohjeitani?
  • Vuorovaikutustyyleistä
  • Potilaan/asiakkaan muutosristiriita/ambivalenssi
  • Muutoksen este – työntekijän korjausrefleksi
10.30
Kahvitauko
10.45-12.00
Motivoiva haastattelu
  • Milloin tarvitaan motivoivaa haastattelua -hoitoon sitoutumisen haaste
  • Miten motivoiva haastattelu eroaa perinteisestä vuorovaikutuksesta
  • Tutkimustietoa ja kirjallisuutta
12.00-13.00
Lounas
13.00-14.30
Motivoivan haastattelun perusteet
  • Motivoivan haastattelun prosessit
  • Motivoivan haastattelun henki
  • Motivoivan haastattelun perustaidot
14.30
Kahvitauko
14.45-15.30
Motivoivan haastattelun perustaitojen harjoittelua
  • Avoimien kysymysten harjoitus
  • Heijastavan kuuntelun harjoitus
  • Loppuharjoitus perustaidoista
15.30-16.00
Yhteenveto päivästä

2. päivä

8.30
Ilmoittautuminen ja aamukahvi
9.30-10.30
Motivoivan haastattelun perustaitojen kertaus ja harjoittelua
  • Avoimien kysymysten ja heijastavan kuuntelun harjoitus
  • Positiivinen vahvistaminen/kannustaminen ja yhteenvetojen tekeminen
  • Ohjeiden ja neuvojen jakaminen
10.30
Kahvitauko
10.45-12.00
Muutospuhe
  • Muutospuhe ja sen esiin saaminen
  • Asteikot/viivaimet ja harjoitus
  • Muutospuheeseen vastaaminen
12.00-13.00
Lounas
13.00-14.30
Miten toimit kohdatessasi vastustusta?
  • Ylläpitopuhe ja erimielisyys
  • Toiminta vastustavan potilaan/asiakkaan kanssa
  • Näkökulman vaihtamisharjoitus
14.30
Kahvitauko
14.45-15.30
Muutosvarmuuden kasvattaminen ja muutossuunnitelman tekeminen
  • Varmuus-/luottamuspuhe
  • Muutossuunnitelman tekeminen
  • Loppuharjoitus
15.30-16.00
Yhteenveto koulutuksesta & koulutus päättyy

Pidämme oikeudet muutoksiin.

Koulutuksen hinta

Julkinen sektori
Kokonaisuus Etuhinta 27.09.2019 asti Etuhinta 25.10.2019 asti Normaalihinta
Koko tapahtuma 695 € 745 € 795 €
Yksityinen sektori
Kokonaisuus Etuhinta 27.09.2019 asti Etuhinta 25.10.2019 asti Normaalihinta
Koko tapahtuma 845 € 895 € 945 €

Ota kollegasi mukaan! Kysy ryhmätarjousta yli 3 hengen seurueelle: ryhmatarjous@professio.fi

Hintaan lisätään alv 24 %. Hintaan sisältyvät sähköiset materiaalit, kahvit ja lounaat. Tapahtumamaksun laskutamme ilmoittautumisen saatuamme.

Peruutusehdot

Pyydämme ilmoittamaan peruutuksesta kirjallisesti. Jos osallistuminen peruutetaan vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tapahtuman alkua, veloitamme toimistokuluina 15 % + alv 24 % tapahtuman hinnasta. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista osallistumismaksua ei palauteta.

Ilmoittaudu tästä

Sijainti

Keilaranta 1 Business Park

Keilaranta 1 A,
02150 Espoo

Näin pääset paikalle – lisätietoja täältä.
Katso erikoishintaiset majoitusvaihtoehdot tästä.